Musiikkitalo, Helsinki

Tilaaja: Kiinteistöosakeyhtiö Helsingin Mannerheimintie 13 A c/o Senaatti-Kiinteistöt

Ajankohta: 2009-2011

Erityistä: Vuonna 2011 valmistuvan Helsingin Musiikkitalon konserttisalin ja harjoitussalien akustiset tavoitteet on asetettu korkealle. Akustiikan toivotaan yltävän maailman parhaiden konserttitalojen tasolle. Rakenteiden, rakennusosien ja varusteiden akustisille ominaisuuksille on tämän johdosta asetettu korkeat laatuvaatimukset ja jokaisen elementin toimivuus hyväksytetään japanilaisen pääakustikon ja heidän suomalaisen alikonsulttinsa toimesta. MHS toimitti kohteeseen suunnitellut laaturatkaisut sovitussa aikataulussa ja projektin sanelemien reunaehtojen mukaan.

“Epäilin aluksi MHS:n toimitusvarmuutta sen kilpailijoihin verrattuna suhteellisen pienen yrityskoon takia. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että epäilykseni ovat osoittautuneet vääriksi. MHS:n osuus kokonaistoimituksesta on toiminut hyvin. Tämän johdosta olen luottavainen heidän osuudestaan myös lopullisten akustisten mittausten, toimintakokeiden, vastaanottotarkastusten sekä järjestelmien käyttöönoton suhteen.” – Tuomo Hahl, Senaatti-kiinteistöt

MHS-Asennus Oy